torstai 17. tammikuuta 2013

Pukinkonttipaljastuksia

Pitkästä aikaa tein ihan omin käsin lahjoja pukinkonttiin. Inspiraatio iski marraskuussa, mutta toteutus odotteli itseään vielä jouluaatolle. Onneksi tämä kontti lähti matkaan vasta tapaninpäivänä, hyvin ehti hurruutella.


Miehen siskolle tein ruskeasävyisen huivin lankavanutuksena. Kuva vääristää värejä, oikeasti värit huivissa ovat vaalea ja tumma ruskea. 


 

Konekirjonnalla tein kuvioiksi sikin sokin pihlajanlehtiä. Tässä kuvassa väritkin näkyvät vähän paremmin.

Anopin pakettiin tein vihreäsävyisen huivin, samaa lankavanutusta tämäkin.


Kuvioksi surauttelin silmukoita ja suttusia. Yläkuvassa värit ovat kohdallaan, alakuvissa ei...






Pituutta molemmilla huiveilla oli ennen vanutusta "lakananmitta", mutta yllättävän paljon ne kutistuvat pesukoneessa. Pituutta jäi kuitenkin mukavasti!



lauantai 12. tammikuuta 2013

Vuoden viimeiset verhot

Hiljaista on ollut blogissa, juttuja kerrottavaksi olisi vaikka kuinka, mutta aika tuntuu lipeävän käsistä aivan huomaamatta! Sukkia on tullut neulottua sekä omaan että Vaarallisen Pavun alati kasvavaan jalkaan. Melkeinpä kun yhdet sukat on saanut viimeisteltyä, saa jo tehdä seuraavan parin taas vähän isompana!

Mutta on täällä vähän hyristeltykin.... Vihdoin sain verhot keittiön ikkunaan! Olen kuukausitolkulla tuijotellut verhotankoa ja pohtinut sopivaa verhomallia. Suorat sivuverhot? Nääh... Kappa? Eiih... Edellisen asunnon verhothan ei käy, ne on jo niin nähty... Päädyin virittelemään vähän samalla tyylillä.


Ripustuksen hoidin uudenvuodenaattona, eli samalla niistä tuli viime vuoden viimeiset verhot! Olen aika tyytyväinen lopputulokseen!






Verhon pituutta pystyy säätelemään napeilla.