tiistai 31. heinäkuuta 2012

Onko iällä väliä?

Kissojen ja ihmisten ikävertailuja tulee aina silloin tällöin vastaan. Nyt törmäsin tällaiseen taulukkoon:




Leia on meidän eläinedustajien nuorin. Reilun vuoden ihmisen iässä se on kissan iässä n. 15 -vuotias. Teini pahimmillaan. Ja sen kyllä huomaa. Leia näpistelee ja uhittelee isommilleen mutta ei sentään kiroile.

 Anni on "sisaruksista" keskimmäinen, 5 -vuotias. Ihmisen iäksi muutettuna Anni edustaa parhaimmassa työiässä olevaa neiti-ihmistä. Annissa on selvästikin johtaja-ainesta, se tykkää komennella muita ja pitää Leian ja Napsun tassun alla. Joitakin emomaisia piirteitä sillä on, huoli on kova jos joku on viety yksinään ulos suureen maailmaan, olkoonkin isäntä tai emäntä mukana.
 Kolmikon vanhin on Napsu, se on ehtinyt jo 7 vuoden ikään. Jos Napsu muuttuisi ihmiseksi,  hän olisi 44-vuotias poikamies, joka nauttii elämästään rennosti ja arvostaa hyvää ruokaa.

Mutta nämä meidän elukat ovat kyllä aivan junioreita verrattuna siskoni kissaan, Sasaan. Taulukko ei edes riitä! Sasa on jo 17 -vuotias, eikä osoita mitään merkkejä eläkkeelle vetäytymisestä. Ihmisen vuosiksi muutettuna hän olisi 84 -vuotias virkeä neiti-ihminen, jonka kuullen ei saa puhua senioreista eikä varsinkaan vanhuksista! Sasan sukujuuret kylläkin ovat Thaimaalta, joten hänellä on varmasti joitakin erityisiä nuoruudensäilyttämisgeenejä!

Kuinka vanhoja kissoja teiltä löytyy?

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Talon ensimmäiset verhot

Helmikuussa tapahtuneen muuton jälkeen näin heinäkuun viime metreillä onkin aika ripustaa taloon ensimmäiset verhot. Koska vanhan asunnon verhot nyt vaan ovat niin... nähtyjä, eivätkä sovi taloon, täytyy tehdä uudet verhot. Ensimmäisenä verhot huoneeseensa saa Vaarallinen Papu. Aikas kekseliäät tuli, vaikka itse sanonkin! 
 

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Ruuhkaa ikkunalaudalla

Aurinkoisina päivinä ikkunalaudoilla on ruuhkaa. Kuka ehtii ensin valloittamaan aurinkoisen ulkoilmapaikan?


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Sienestysopastusta

Koko perheemme on innokkaita sienestäjiä. Vaarallinen Papu on harjaantunut hyväksi sienestysoppaaksi, selästä on helppo huudella missä on parhaat kantarelliapajat!


Kymmenisen litraa vahverokehveleitä löytyikin tunnin metsäkierroksen aikana!


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Uusi osoite

Päätin siirtää blogini tänne Bloggerin puolelle, koska Vuodatus ei kykene saamaan palveluaan toimintaan ennen heinäkuun loppua. Haiskahtaa minusta enemmänkin siltä, että kukaan ei halua keskeyttää kesälomaansa blogiasiakkaiden hyväksi. Vuodatuksessa on muutenkin jo pidemmän aikaa ollut pientä kremppaa siellä ja täällä ja olen jo aiemmin miettinyt muille palveluntarjoajille siirtymistä. Nyt sydämistyin sen verran viikkokausien huoltokatkoksesta, että pakkasin kimpsuni (oikeasti ne kyllä jäävät Vuodatuksen sivuillekin) ja häivyin.

Ja sitä paitsi Bloggeriin saa enemmän ja hauskempia pohjia, kunhan ehdin ensin sisäistämään miten tämä toimii.

Tervetuloa siis uuteen blogiini, meno jatkukoon yhtä säännöllisen epäsäännöllisenä!