keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Me aloitettiin jo!

Helmikuu ja kauppoihin ilmestyy siemenrekit. Ah ja voih! Mutta suurin osa siemenistä kylvetään suoraan maahan... eikö puutarhaturaamista saakaan aloittaa jo?

Kyllä saa! Tarhasalkoruusun siemenet voi esikylvää jo helmikuussa ja niinhän me tytöt tehtiin!

Kastelu on erityisen tärkeää ja se on syytä tehdä huolella.
Siemenpussin info-osuus vihjasi että siemeniä kannattaa liottaa vedessä ennen kylvöä. Reilun vuorokauden liotus saikin siemenet hyvin hereille, koska ensimmäiset vihertävät nostivat päänsä mullasta jo seuraavana päivänä!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 kirjat

Monet BookCrossing -foorumilla pitävät kirjaa vuoden aikana luetuista kirjoista ja niin minäkin kirjoittelin viime vuonna kaikki lukemani kirjat kalenterin takasivulle. Nyt aion jatkaa samaa perinnettä, on hauskaa muistella eri lukukokemuksia vielä vuodenvaihteessa, tai huomata jäikö kirjasta mitään muistikuvaa!

Vuonna 2013 luin yhteensä 53 kirjaa. Kirjat olivat pääosin fiktiota, mutta myös pari tietokirjaa mahtui mukaan. En ole laskenut mukaan Vaarallisen Pavun kanssa luettuja satukirjoja, niitä luetaan ainakin kolme illassa ja monesti samoja. Taitaa olla tämäkin tauti tarttuvaa ja istuvan tiukassa!

Mielenkiintoisia asetelmia:

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Kirjan lähtökohta on kutkuttavan todellinen; Lappi hyökkää Etelä-Suomeen! Tartuin kirjaan uskomattoman naivilla asenteella, eihän nyt suomalaiset toisiaan ala tappamaan sisällissodassa... Mutta kyllähän sitä on ennenkin tapettu naapuripitäjän miehiä, kun aatokset eivät ole käyneet yksiin. Samaistuin täysin lappilaisten meininkiin ja seurasin mielenkiinnolla heidän työntymistään yhä etelämmäksi. Tarina kantoi hyvin eikä aika käynyt pitkäksi. Viimeisen sivun jälkeen jäin pohtimaan nykyistä tilannetta Pohjois-Suomessa, sillä samoihin aikoihin olimme juuri saaneet lehdistä lukea sodankyläläisten asiakaspalvelutyöpaikkojen siirtämisestä Espanjaan.

P. D. James: Death Comes to Pemberley

Kuka muu pitää klassikkoteoksesta "Ylpeys ja ennakkoluulo"? Minä olen joskus pohtinut, miten tarina jatkuisi ja dekkarikirjallisuuden "grand old lady" P. D. James onkin kirjoittanut tarinalle jatkoa. Rauhallinen perheidylli järkkyy, kun Darcyjen mailta löytyy ruumis ja murhamysteeri alkaa kiertyä kokoon. Tutut henkilöt saavat uutta tuulta alleen ja henkilökuvat syvenevät.

Will Wiles: Puulattian kunnossapito

Päätös ryhtyä kotivahdiksi entiselle opiskelukaverille saattaa olla vaaraton, mutta kun asunnon omistaa äärimmäinen kontrollifriikki Oskar, kotivahtipestistä kehkeytyy varsinainen painajainen. Upea asunto saa kolhun jos toisenkin, lemmikitkin ovat vaaravyöhykkeellä ja joka puolelta putkahtelee esiin Oskarin toinen toistaan hämmentävämpiä viesti- ja ohjelappusia. Punaviiniä ei voi koskaan olla liikaa, paitsi ehkä tässä asunnossa. Tarina kiertyy yhä tiukemmaksi ja monesti olin aivan varma ettei päähenkilö millään voi selvitä kunnialla vahdin pestistään, mutta loppu pääsee yllättämään! Tähän kirjaan on syytä tarttua tietämättä siitä mitään, siksi en paljasta yhtään enempää!

Näiltä kirjoilta odotin enemmän:

Donna Tartt: Pieni ystävä

Kuten monet muutkin, minäkin ihastuin Donna Tarttin esikoiskirjaan "Jumalat juhlivat öisin". Toista kirjaa saimmekin odotella vuositolkulla ja kun nyt luin sen, oli tarina melkoinen pettymys. Juoni on kyllä hyvä, mutta teksti polkee paikallaan ja on pitkäveteistä lukea. Tuntuu siltä, kuin kirjailija yrittäisi väkisin taiteilla sanoilla ja yksinkertaisenkin asian selvittämiseen tarvitaan sivukaupalla tekstiä. Toisaalta pidin siitä, että tarina on arvoitus olematta sitä lainkaan. Lukijan vain annetaan ymmärtää, että kyseessä on jotakin paljon enemmän.

J. K. Rowling: The Casual Vacancy

No olihan se erilainen kuin Potterit, mutta odotin sentään yhtä rikasta kieltä kuin aikaisemmissa teoksissa. Tarina oli loppujen lopuksi surullinen ja vähän masentavakin.

Anu Silfverberg: Äitikortti

Tästä kirjasta puhuttiin paljon mediassa kun se ilmestyi; nainen joka puhuu suunsa puhtaaksi Äitiyden Mustasta Aukosta, tarjoilee äidinmaitoa poliittisena ruokalajina ja ravistelee muutenkin äitiyttä. Odotin siis kirjalta paljon ja pohdin, onko tässä nyt nainen joka on pukenut sanoiksi ja kirjaksi minun tuntemukseni? No ei ollut. Joissakin kohdissa jopa räväkäksi heittäytyvä kirja on kuitenkin minun silmissäni vain asteen niiden raivostuttavien neuvolaoppaiden yläpuolella. Pitäisi varmaan itse kirjoittaa aiheesta kirja...

Hykerryttäviä ruotsalaisia herrasmiehiä:

Frekrik Backman: Mies joka rakasti järjestystä

Ove on ruotsalainen, joka ajaa Saabilla ja pitää naapurustoa silmällä. Kun naapuriin muuttaa uusia asukkaita ja vielä kolhivat Oven postilaatikkoa kun eivät osaa peruuttaa peräkärryään, on Oven mitta täynnä. Johan nyt on markkinat! Koominen tarina saa lisää vettä myllyynsä kun tapahtumat seuraavat toisiaan ja Ove löytää itsensä uusista tilanteista. Suosittelen lämmöllä!

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Niin, siinäpä se. Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Järjettömät yhteensattumat ovat vieneet Allan Karlssonia ympäri maailmaa ja nyt hän viettää rauhallista eläkeläismiehen elämää kotimaassaan Ruotsissa. Kunnes hän päättää karata omista 100-vuotisjuhlistaan ja löytää itsensä taas järjettömien yhteensattumien ääreltä. Hulvatonta menoa ympäri maailmaa ja sen historiallisesti merkittäviä tapahtumia, tällaisia kuin olisivat olleet historiankirjat peruskoulussa...


ja vielä lopuksi Jotakin aivan sekopäistä:

Alessandro Baricco: City

Tiesin ennalta, että Alessandro Baricco on yksi italian suosituimmista kirjailijoista ja kirjan alussa olinkin aivan ihmeissäni; tällaistako italialaiset lukevat?! Huh huh! Kirja kertoo 12-vuotiaasta ihmelapsesta ja kolmekymppisestä naisesta nimeltä Shatzy Shell. Shatzy Shell ei ole mitään sukua bensayhtiölle. Lisäksi tarinaan mahtuu nyrkkeilijälegendaa, Villin lännen kaupunki ja sen mystisesti pysähtynyt kello, jättiläinen nimeltä Diesel ja mykkä nimeltä Poomerang. Kaikenkaikkeaan aivan ihmeellistä luettavaa, oudon koukuttavaa ja samalla täysin sekopäistä!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Pikkuessu pukinkonttiin

Se siitä viikottaisesta blogauksesta äitiysloman ajan. Ajattelin, että sillä varmaan pääsisi taas blogausvauhtiin. Mutta ehkä se tästä. Loman aikana on tuhistu, nuuhkuteltu, paijattu, ommeltu, neulottu ja luettu. Ja juotu teetä. Tässä kaiken tohinan keskellä syntyi Vaaralliselle Pavulle essu pukinkonttiin.








maanantai 21. lokakuuta 2013

Niskavillojen pöyhyytys

On jo monena päivänä pitänyt ryhdistäytyä ja tuulettaa blogia. Mutta sitten on tullut kaikenlaista muuta. Arkeen on kesän ja syksyn aikana mahtunut paljon kaikenlaista, mm. tällainen pikkujuttu on tuonut tuhinaa arkeen:

Neon-Kukka Aurinko
Vaarallisesta Pavusta on siis kaikessa blogihiljaisuudessa tullut ylpeä isosisko.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kirjaisaa menoa Sastamalassa

Bookcrossarit ovat tunnetusti helposti yllytettävissä kaikenlaisiin tempauksiin, siksipä en yhtään yllättynyt kun ehdottamani kesäretki Sastamalan Pukstaaviin sai innostuneen vastaanoton. Eipä siis muuta kuin auton takakonttiin kasa vapautettavia kirjoja, matkustajiksi kirjanystäviä ja auton nokka kohti Sastamalaa. Pienenä välihuomautuksena mainittakoon, että navigaattoria käyttävän kannattaa tarkistaa kohde etukäteen. Kuntauudistusten jälkeen päivittämätön navigaattori ei välttämättä löydä Sastamalaa, vaan tarjoaa Sastmolaa (Merikarvia ruotsiksi). Keskimäärin 50 km matkamme uhkasi venyä 130 km "pikkukoukkaukseksi", jos emme olisi apukuskin kanssa alkaneet ihmetellä navigaattorin reittivalintoja.

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

Ensimmäiseksi kohteeksemme olimme valinneet Pukstaavin. Mahdottoman mielenkiintoinen paikka! Aika kului kuin siivillä tutkiessamme museon antia; oli kirjan historiaa, kirjan nykypäivää, runokulma, pienoismalleja, lukunurkkia, kirjastoa ja kirjakauppaa... Ja mikä parasta, kaikkeen sai koskea!



Klikkaamalla Kiroileva Siili hivenen isommaksi.







Tämän taulun viimeinen lause sai riemun repeämään ryhmässämme ja keltä kassista villi kirja löytyi, se jäi ko. infotaulun alle!
Pukstaavin puistossa oli Kiljusen herrasväki irrallaan. Ihan ilman hihnaa juoksentelivat kissat ja koiratkin! Ja vielä puiston tornirakennuksenkin oli herrasväki vallannut.




Piipahdimme myös Pukstaavin naapurissa, Herra Hakkaraisen talossa. Emme käyneet tutustumassa itse taloon, tuliaisia ostimme Ihanien tavaroiden kaupasta.

Kirjanystäville Sastamala tarjoaa Pukstaavin ja Hakkaraisen lisäksi kuuluisan Tyrvään Kirjakaupan ja sen Kirjakellarin. Se olikin listattu viralliseen matkaohjelmaamme, kunnes matkalla törmäsimme Käsityöpuoti Silmu & Solmuun. Piti ihan nopeasti käydä kurkkaamassa.... mutta ovella meidät vastaanotti iloinen rouva, kutsui meidät kahville ja kakulle! Retkipäivämme oli osunut Julkineulomispäivälle (KIP, Knit In Public) ja Lankaliiga oli jo täydessä vauhdissa! Kahvin ja maistuvien kakkujen lisäksi saimme jokainen neuloa liigan yhteiseen neuleeseen muutaman rivin. Meinasi siinä ostoksia tehden ja käsityöjuttuja höpisten unohtua se kirjakauppa ihan kokonaan...


Tähän naulakkoon kelpaa takkinsa ripustaa!
Mutta kirjakauppaankin päästiin, yksi jos toinenkin löysi itselleen lisää lukemista. Vaarallinen, vaarallinen kirjakauppa.

Päivän kruunasi ruokailu Kestikievari Liekorannassa. Herkullista ruokaa kaunissa miljöössä.


Kotimatkalla teimme vielä pari kierrosta Sastamalan patsailla ja ripottelimme villejä kirjoja, yhteensä 29 villiä kirjaa jäi Sastamalaan odottelemaan uusia lukijoita. Kiitos vielä kaikille mukaan päässeille!


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Turaamissuunnitelmia

Aurinko paistaa ja lumet sulavat vauhdilla. Josko sitä huhtikuun kunniaksi päivittäisi blogiakin. Mihin tämä alkuvuosi on oikein hurahtanut?!? Olisi se voinut vähän jarruttaa tuossa maaliskuussa, näyttää olevan kiireistä sorttia tämä(kin) vuosi...

Mutta siis, auringon lämmittäessä yhä enemmän olen taas saanut multaa sormiin ja ajatuksia päähän. Tomaatin siemenet ovat itäneet hienosti ja levittelevät sirkkalehtiään. Chilit laitan multiin tänään, avomaankurkut ja kesäkurpitsat saavat odottaa vielä muutaman viikon. Muut kylvetään suoraan maahan, kunhan se maa ensin paljastuu ja kuivuu ja lämpenee. Sitä odotellessa löysin netistä kasvimaasuunnittelutyökalun, hetken klikkailun jälkeen sain jonkinlaisen raakileen kasvimaasuunnitelmasta tehtyä:


Haaveissani on jo kerrostaloaikana ollut laatikkopuutarha, jonka mies on nyt luvannut toteuttaa. Ylläolevassa kuvassa perunamaa on tarkoitus olla pihan perällä ja maassa, tomaatit vähän ylempänä laatikossa ja salaatit, mansikat ja pinaatit korkeimmalla. Käytännön toteutuksesta ei ole vielä suunnitelmaa, mutta sitä vartenhan meillä on insinööri talossa!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Haasteikas käsityö

Blogi on taas ollut kovin hiljainen, arki vie niin mukanaan että mitään ei muka ehdi kirjoittamaan blogiin. Toisaalta olen jo jonkin aikaa kärsinyt kamerapulasta; talouden molemmat pikkukamerat kokivat karun kohtalon ja isoa järkkäriä en viitsi (=jaksa) kantaa mukana satunnaisia näpäyksiä varten. Odotan saavani keväällä uuden kameran syntymäpäivälahjaksi. Ainakin olen sitä toivonut.

Paula kuitenkin herättelee hieman blogiani tähän orastavaan kevätfiilikseen muistamalla minua Käsityöhaasteella. Kiitos haasteesta! Nyt mennään:

1. Mikä on kunnianhimoisin käsityöhaaveesi?

Ommeltu ryijy. Mallinkin olen katsonut jo valmiiksi, mutta sitä ei tietenkään löydy netistä. Varmistin kuitenkin Käsityön ystäviltä, että kaikkia ryijymalleja on saatavilla vaikka nettikaupasta niitä ei löytyisikään. Haaveen toteuttaminen on toistaiseksi tyssännyt ryijypaketin hintaan ja ompelupaikan puutteeseen. En usko että isoa ryijyä pystyn ompelemaan iltasella television ääressä! Ja kun on noita muitakin lankafriikkejä talous täynnä...

Netin ryijyvalikoimia selaillessa törmäsin myös uuden kotikuntani ryijyyn:

Kuva: Pirkanmaan Kotityö
Olisko tässä nyt niin paljon uutta kotiseuturakkautta? Jos entiseltä kotikunnaltani löytyisi ryijy, sen varmaan haluaisinkin, mutta ainakaan tällä nettiselaamisella ei sellaista löytynyt.

2. Mikä on ollut kunnianhimoisin toteutuneista käsitöistä?

Olen tehnyt toistaiseksi vain pieniä käsitöitä. Tai no, miten määritellään pieni käsityö; villapaitoja ja -takkeja on tullut tehtyä, erikoisempia sukkia, yksi torkkupeittokin palatekniikalla tehden oli vielä ihan iisi... Ehkä kuitenkin tärkein työni on ollut Vaarallisen Pavun nimiäismekko.








3. Jos sinulla olisi aikaa ryhtyä tekemään käsitöitä, jääkö joskus aloittamatta, kun ei osaa päättää mitä?

Riippuu tilanteesta, jos aikaa olisi viikkotolkulla, aloittaisin varmasti. Jos taas aikaa on yksi ilta ja tarvikkeetkin hukassa, en edes aloita. On ollut aika, jolloin olisin edes tutkaillut jotakin tekemiseen viittaavaa, vaikka sitten etsinyt niitä tarvikkeita, mutta nyt tarvikkeet ovat niin hankaloissa paikoissa, ettei ihan huvikseen huvita mennä tonkimaan laatikoita. 


4. Mitä käsitöitä teet mieluiten?

Pari vuotta sitten olisin vielä vastannut "neulominen" sujuvasti ja miettimättä, nyt en osaa sanoa onko neulominen vai ompeleminen mieluisampaa... Neulomisen helppouksiin kuuluu helposti hallittavat työvälineet, joiden määrä pysyy helposti kurissa. Ompelemiselle pisteitä tuo puolestaan tietynlainen keskittyminen; ompelukonetta en voi ottaa television ääreen. Molemmissa on puolensa!

Kuva: Ompelijan maailma

5. Liittyykö ammattisi käsin tekemiseen?

Ei. Ei niin pätkääkään. Vaikka rakastan käsitöitä, en edes haluaisi siitä itselleni ammattia. Minä olen sellainen ihminen, joka rentoutuu tekemällä aivan eri juttuja kuin töissä.

6. Vallitseeko työpisteessäsi (tai missä ikinä välineitä säilytätkään) totaalikaaos vai narskuvanpuhdas säntillisyys?

Vielä vuosi sitten käsityönurkassani oli edes jotakin tolkkua. Sitten tuli pikainen muutto ja kaikki tavarat vain pakattiin käymättä sen kummemmin läpi. Laatikoiden kylkeen mies tussasi "Vaimon romppeet". Nyt käsityöpisteitä on rappujen alla, sivuvintissä, komerossa, ehkä vähän toisessakin sivuvintissä ja ulkorakennuksessa. Puhumattakaan keittiön sivupöydästä ja yläkerran kirjahyllystä.

Nykyisestä ulkorakennuksesta on tarkoitus remontoida minullekin oma käsityösoppi, mutta se ei ole ensi kesän, eikä edes seuraavan kesän talkoolistalla. Mutta joskus, joskus... Sillä aikaa on hyvä ihastella muiden ompelu- ja käsityöhuoneita ja kerätä talteen hyviä ideoita!



7. Mitä käsityömateriaalia sinulla on varastossa valmiina odottamassa, mutta et ole koskaan siitä tehnyt mitään? Kauanko olet sitä säilönyt?

Voi ei... Lankoja on julmetunlainen määrä! Yritin joskus tehdä inventaariota, mutta kun levittelin kaikki langat olohuoneeseen, tuli julmetunlainen ahdistus ja morkkis. Lankojen lisäksi on metritolkulla kankaita, purkeittain kankaanpainovärejä... Vähemmistöä edustavat korutarvikkeet ja huovutusvillat, mutta niitäkin on. Viime vuosina olen kyllä erittäin tehokkaasti rajoittanut kaikenlaisten tarvikkeiden ostoa, eli pieni toive on varastojen maltillisoitumisesta jonakin kauniina päivänä. Älkää kuitenkaan henkeänne pidätelkö, tuo päivä ei ole lähitulevaisuudessa!

Toisaalta, tämä tauti on aika tiukassa ja paranemisennusteet tunnetusti huonoja. Kuolinpesän perkaajilla saattaa siis olla jonkin verran käsityötarviketta setvittävinään. Toivon tietysti, että tautini on perinnöllistä, mutta sillä saattaa olla myös tarvikevuorta kartuttava vaikutus...

8. Millaisessa mielentilassa teet käsitöitä? Korskuen kohti kunniakasta lopputulosta kaamealla faartilla? Nautiskellen ja rauhoittuen? Miten?

Vaadin ehdottomasti kiireettömän hetken kaikkeen käsityöhösäämiseen. Yleensä miehen ollessa kotona tämä ei luonnistu, eli ajan mielelläni miehen muutamaksi viikonlopuksi pois jaloista. Tänä keväänä miehettömiä viikonloppuja on tiedossa peräti kaksi, saamme Vaarallisen Pavun kanssa sotkea rauhassa!

9. Nyt alkaa mielikuvitus loppua näiden kysymysten kanssa, mutta oletko sinä keksinyt joskus jonkin mielestäsi aivan uuden idean tai toteutustavan käsitöissä?

Minun käsityöluovuuteni rajoittuu saumojen ja päättelyä vaativien langanpätkien välttelemiseen ja siinä ei taida olla mitään uutta! Välillä kyllä tunnen itseni oikein näppäräksi, kuten tänään aloittaessani virkattua pikkujakkua Vaaralliselle Pavulle ja hoksasin miten homma kannattaa tehdä. Mitä sitä suotta aikaansa tuhlaamaan ohjeita etsiskellen!

Ja nyt kun olen tätä "neronleimausta" elvistellyt, voitte jäädä odottamaan raporttia projektin toteutuneesta helppoudesta. Heh.

10. Minkä kouluarvosanan antaisit käsityötaidoillesi?

Mitataanko me nyt niitä oikeita oppeja? Koska minähän kurvaan aina mutkat suoriksi ja yritän aina päästä sieltä missä aita on matalin... Olisi kyllä aika mielenkiintoista tietää, minkä numeron saisin käsitöistä nykypäivänä, ihan oikeilla kriteereillä mitattuna. Aikoinaan koulussa se taisi olla 9, en edes tiedä mitä täyteen kymppiin olisi vaadittu koska kyllä minä sain sukat neulottua ja paitapuseron ommeltua. Eiväthän ne varmaan mitään räätälitasoisia tuotteita olleet, mutta tuskin siihen pyrittykään peruskoulussa?

 11. Mikä on sinulle rakkain, jonkun muun tekemä, käsityö?

Tämä on hankala, koska ainoat käsityöt jotka olen saanut ja varmuudella tiedän jonkun muun tekemiksi ovat mieheltä saamani kynttilänjalka ja elefanttiaiheinen naulakko. Naulakon laitan ehdottomasti käsityöhuoneeseeni ja kynttilänjalkakin on ollut aktiivisessa käytössä.

Mummilta olen perinyt paljon kaita- ja pöytäliinoja, poppanoita yms. Näistä ei vaan kukaan tiedä ovatko ne mummin itsensä tekemiä vai peräti isomummin tekemiä vai tuotu eläkeläismatkoilta maailman turuilta ja toreilta. Siksipä olenkin ottanut tavaksi signeerata jokaisen työn, mikä käsistäni maailmalle pääsee! Ja suosittelen muillekin! Vaikka nyt olisi päivänselvää että tuo on minun tekemäni, ei mene montaa sukupolvea kun asia unohtuu ja jää mysteeriksi. 

***

Kas näin. Kiitos Paula, oli hauskaa!  Olen minäkin hieman laiskanlainen ja laitan nämä samat, hyväksihavaitut ja kaikenkattavan mielenkiintoiset kysymykset eteenpäin tällaisenaan. Lisäksi olen vähän tylsä ja haastan mukaan vain kaksi käsityöläistä:

Kristiinan Napista ja helmestä ja Inkan. 

Tässä vielä haasteen säännöt: Kiitä ja linkitä bloggaaja jolta sait tämän haasteen. Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata 11 kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait tämän.