torstai 27. syyskuuta 2012

Verkkoja

Viime viikonloppuna hyppäsin monen muun opistolaisen kanssa bussiin ja suuntasimme Helsinkiin opintomatkalle. Ensimmäinen etappimme oli Helsingin taidehalli.


Siellä on vielä viikon verran esillä Tomás Saracenon koostama näyttely,  joka koostuu kahdesta isosta installaatiosta; "14 Billions (Working Title)" –teoksesta ja moniosaisesta tilateoksesta, jonka pääosassa ovat hämähäkit.Ihan oikeat, elävät hämähäkit.




Hämähäkit ovat peräisin ympäri maailmaa ja ne osallistuvat kolmiulotteisten verkkojen rakentamiseen.Kotimaiset hämähäkit oli rajattu "aitaukseensa" pelkän vesiesteen taakse, mutta vitriineissä nähtiin myös ulkomaisia hämähäkkejä.






Osa vitriineissä nähtävistä verkoista on eri hämähäkkilajien yhdistelmiä: yksi laji on kutonut verkon ja toinen laji jatkaa sitä.



 Yhden huoneen oli vallannut "14 Billions (Working Title)" –teos. Nimi viittaa maailmankaikkeuden ikään ja teos on tarkka mallinnus mustanlesken (Latrodectus Mactans) verkosta.






Esillä on myös kaikki työn toteuttamiseen vaadittu taustatyö; taiteilijan panoksen lisäksi insinöörien, hämähäkkitutkijoiden ja astrofyysikoiden yhteistyö kahden vuoden ajalta! Prosessin aikana verkko kuvattiin lasersäteiden avulla kerros kerrokselta.


Lopullinen teos sisältää yli 25 000 solmua, kolme kilometriä köyttä ja se on kooltaan 7x8x5 metriä.



Aika vaikuttavaa, eikö? Itse pidin valtavasti työn dokumentaatiosta; usein näemme näyttelyissä vain lopputuloksen, nyt oli kiehtovaa nähdä kaikki se työ mitä tällaisen teoksen tekemiseen vaaditaan.

1 kommentti: